OsValle pisteet Hollihaasta, Tiikereille avaustappio kotisalissa
M2 2-sarjajoukkueJulkaistu: 26.10.2026 10.13

OsValle pisteet Hollihaasta, Tiikereille avaustappio kotisalissa

Oulunsalon Vasama haki Hollihaasta suoran 0-3 voiton lauantaina aiheuttaen samalla Tiikereille kauden ensimmäisen kotitappion. Samalla OsVa kasvatti piste-etumatkaansa Tiikereihin nousten lohkossa kakkospaikalle Kauhavan Wisan taakse yhdeksällä pisteellään neljän pelatun ottelun jälkeen. Tiikerit A-lohkon neljäntenä kuudella pisteellään viidestä ottelusta.

Peli aaltoili Hollihaassa puolin ja toisin. Avauserä alkoi kotijoukkueelta lupaavasti tulostaulun näyttäessä numeroiksi nopeasti jo 6-1. Vierailijat ottivat eron kuitenkin yhtä nopeasti kiinni. Tiikerit johti erää 14-11, kunnes Tiikereiden vaikeudet alkoivat. Syöttöjä ei meinattu saada kunnolla ylös ja passari Eeli Strangilla piti kiirettä. Erän loppupuolisko murskaavasti OsValle ja eräpisteet ekasta 17-25 oulunsalolaisille. Erityisesti vieraiden Antti Heikkilän syötöt olivat kotijoukkueelle myrkkyä.

Toinen erä sujui tasaisena alun OsVa-johdon 3-8 jälkeen kotijoukkueen kiriessä eron umpeen ja siirtyen erässä pienoiseen johtoon. Tilanteessa 20-18 alkoivat kuitenkin jälleen vaikeudet vastaanotossa Ismael Somen pommittaessa ikävästi tippuvaa lyhyen vauhdin hypäriä kenttään. Erä vierailijoille 22-25.

Tiikerit taisteli kolmannenkin erän voitosta tasapäisesti tilanteeseen 19-20 saakka, mutta ratkaisuhetkillä OsVa oli Hollihaassa selkeästi parempi ja kolmas erä toisen tapaan 22-25 Oulunsaloon. Otteluisäntä Kokkola LCC Oy palkitsi ottelun parhaimpina kotijoukkueelta erinomaisesti torjuneen Joona Strangin ja vierailta Jussi Sangin.

Lauantain pelin jälkeen Tiikerit M2 saa nyt pidemmän treenitauon seuraavan pelin ollessa vasta la 14.11 Oulunsalossa OsVan U20 -joukkuetta vastaan. Tuolloin on tuplaviikonloppu, sillä sunnuntaina 15.11 Kokkolaan matkustaa Arctic Volley Rovaniemeltä. Pelipaikkana tuolloin poikkeuksellisesti Kokkola Areena Hollihaan ollessa muussa käytössä.