Arctic Volley vahvempi Rovaniemellä
M2 2-sarjajoukkueJulkaistu: 05.10.2026 15.29

Arctic Volley vahvempi Rovaniemellä

Tiikerit suunnisti kauden toiseen otteluunsa syyskauden pisimmälle vieraspelireissulle, kun sunnuntaiaamuna oli lähtö Rovaniemelle kohti Keltakankaan liikuntahallia Arctic Volleyn vieraaksi.

Liekö pitkä matka painanut jaloissa, sillä ensimmäinen erä oli käytännössä alusta saakka kotijoukkueen hallintaa Tiikerimiehistön tehdessä lisäksi turhan paljon virheitä. Toinen erä alkoi tasaisempana, mutta kun virhemäärä sekä syötöissä että hyökkäyksissä oli mustapaitaisilla vierailijoilla jälleen aivan liian runsasta karkasi ArVo ottelussa 2-0 johtoon vieden toisen numeroin 25-19.

Kolmanteen erään Daryl Tay muutti taktiikkaa ja siirsi miehistönsä kahden passarin rotaatioon Eeli Strangin ja Ville Jyrkän ollessa kentällä samaa aikaa. Myös virheiden määrää saatiin vähemmäksi ja Tiikerit nousikin kolmannessa erässä muutaman pisteen takamatkalta erävoittoon pistein 23-25.

Neljännessä kotijoukkue otti jälleen komennon ja marssi ratkaisevan tuntuiseen johtoon johtaen erää nopeaan tahtiin jo 12-4. Tilanteessa 23-15 ottelu näytti olevan auttamatta ohi. Tiikerit kuitenkin nousi Matias Heikkilän kovien hyppysyöttöjen ja tiiviin torjuntapelaamisen myötä jo tilanteeseen 24-22. Sen lähemmäksi ei kuitenkaan päästy, vaan ArVo nappasi puuttuvan pisteen ja näin koko ottelun ja täydet 3 sarjapistettä erävoitoin 3-1.

Ottelun parhaina arvostettiin kummastakin joukkueesta passariosasto, kun kotijoukkueen ykkösen palkinnon pokkasi Riku Rajakangas ja vierasjoukkue Tiikereiltä virkaveli Ville Jyrkkä.

Pelit ja pistemetsästys jatkuu Tiikereillä jo ensi viikolla, kun Tiikerit ottaa suunnaksi Kauhavan.